Heinäkuu lomailtiin oikeen urakalla. Minä ja Aino oltiin tosi paljon mun vanhempien luona, ja lomansa aikana myös Sulo sai viettää aikaa tyttärensä kans normaalia enemmän. Oli mukavaa! :) nyt kuukauden kääntyessä elokuulle oli korkea aikakin jo palata arkeen ja järjestykseen! Tämä pätee myös ruokaan ja liikuntaan.. Heti huomenna.
Lomailun ohessa tein myös paljon ajatustyötä. Olin itse liikkeellä tosi paljon, tein talkoohommia Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla, kävin Seinäjoen tangoilla, vietin viikonlopun Jyväskylässä ja lomailin yksikseni myös kotona. Olikin outoa olla kotona lomalla, mutta teki hyvää. :)
Sivusta seurailin muiden elämää ja tarkkailin etenkin parisuhteita. On jännä huomata, kuin erilaisia me ihmiset ollaan ja kuin eri tavalla sitä ite tekis asiat, mikäli oisin nyt parisuhteessa. Tilanteisiin ja konflikteihin oon yrittänyt suhtautua nyt täysin eri tavalla kuin ennen. On ollu aika mahtavaa huomata, kuin esimerkiksi aiemmin olin kiukkusella tai pahalla päällä tosi usein. Nykyään ihan hirmu harvoin! :) ja mitä tyhmemmästä ja pienemmästä asiasta nostaa maitonsa, sitä varmemmin se hetken päästä jo naurattaa! :D Lisäks mun silmään ja etenkin korvaan ottaa se, kuin ihmiset puhuu toisilleen. Tosi paljon äksyilyä ja töksäytyksiä, puhumattakaan siitä, ettei kuunnella loppuun asti. Hirveetä seurata sellasta vierestä. Melkeen tekis mieli puuttua, ja joskus sen oon tehnyki, mut ei se oikeen toimi sekään. Lisäks tuntuu, että jos meen sanomaan oman mielipiteeni jonku toisen asiaan, saan helposti takasin kommenttia siitä, kuinka mitään en ymmärrä ja että vuosien saatossa sitä vaan kumppanin tekemiset ärsyttää. Aivan ku minä en sitä tietäis! :D luulis, että jo pelkästään se, että MULLA on ero päällä vois kertoa, että kyllä mulla joku haju on puolison ärsyttävyydestä. Tai siitä, miten puhetyyli muuttuu vuosien varrella. Mun pointti tässä onkin nimenomaan siinä, että tän eron myötä oon oppinu huomaamaan sen, kuinka pienestä onni voi olla kiinni. Kuinka ärsytykset ja huonot puolet on yleensä oman pään sisällä, ei siinä puolisossa. Enkä usko, että se on jotenki sinisilmästä tai naiivia uskoa, että ihminen voi muuttua. Ja vieläpä parempaan suuntaan! Yleensä muutoksesta puhutaan huonona asiana. Parisuhteissa etenkin. Mutta eikö muutos voi olla askel eteenpäin? Muuttua paremmaksi, kehittyä ihmisenä, puolisona, ystävänä? Minä haluan uskoa, että voi. Ja että näin on kohdallani jo alkanut tapahtuakin. Ainakin olo on seesteisempi, tasapainoisempi ja ehkä jopa onnellisempi.
Nyt, ennenku tää kirjotus karkaa totaalisesti alkuperäisestä suunnitelmasta, lopetan. :D
Ps. Oma tilanne kotona ei sinällään ole muuttunut. Sama avioliitto tässä edelleen on päällä, eikä lopullisesta päätöksestä eron suhteen olla lyöty mitään lukkoon. Mutta tästä toiste lisää enemmän. Lukekoot sitten, ken tahtoo
:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti