Raikas tuuli

Eilen oli ensimmäistä kertaa sellanen ilma ulkona, että tuntui syksyltä. Ilma oli viileä, kolea. Semmonen, joka tunkee läpi ja menee ytimeen saakka. Matkalla kauppaan päässä alkoi soimaan Juha Tapion Raikas tuuli. Avasin kännykästä spotifyn ja laitoin soimaan. Siinä me sit työnneltiin Ainon kanssa vaunuja ja nautittiin taustamusiikista. :D Eikä hassumpi juttu ollenkaan, itseasiassa. Nimittäin kotiin päästyämme jatkoimme musiikin kuuntelua ja soittoon pääsi lähes koko Juha Tapion tuotanto. Toinen toistaan osuvampia lyriikoita ja sieluun iskeviä melodioita!

Tiedän mitä on, tiedän mitä on kantaa unelmaa.

Joskus toivoton, vaikkakin se on, taivas kimaltaa.

Yllä kauan ollut on selkäpuoli auringon.

Anna pois itkuista puolet, hetkeks vielä tänne jää.

Menköön pois murheet ja huolet, ahdas lieka heltiää.

Mun yhteys Juha Tapioon syntyi jo kauan sitten. Arviolta v2000 Juha oli laulamassa seurakunnan nuortenillassa. Muistan aina sen, kun hän saapui paikalle kitaransa kanssa, pitkät hiukset olkapäillä ja hieman anteeksipyytelevällä olemuksellaan. :) Vilkuiltiin toisiamme tyttöjen kans miettien, mitähän tästä tulee. Mutta kun ensimmäiset sävelet oli kajahtanut ilmoille, oli selvää, että tästä tulee jotain hienoa. Kappaleet Hämärän huone, Minun ikäväni näyt, Sateeseen sekä Väsyneet maan (oikeastaan koko ensimmäinen levy) saavat edelleen kylmät väreet aikaan. Tuntuu, kuin koko sielu rauhoittuis niitä kuunnellessaan. Uudemman tuotannon kanssa suhde on erilainen. Ne kertoo enemmän parisuhteesta, elämästä ja iloista ja suruista. Niiden kohdalla tunteisiin iskeminen ja kylmien väreiden syntyminen johtuu eletystä elämästä ja kokemuksista. Omista iloista ja suruista. Juha Tapion laulut vain toimivat mun kohdalla. Niitä en voi liiaksi ylistää. Enkä sitä sen kummemmin selittääkään. Kai osa johtuu myös siitä hengellisestä taustasta, mikä mulla on. Ehkä kaipaan sitä toisinaan. Ja etenkin silloin Ainon syntymän lähestyessä ja sen jälkeen oon kaivannut osaksi seurakuntaa. Käsitys omasta lapsesta ja siitä, että olen täällä nyt jotain toista varten, sai mut ajattelemaan myös elämää suurempia. Sai mut kaipaamaan jotain, minkä tunsin kauan sitten. Jotain turvallista, jotain pysyvää.

Tämä meni nyt kovinki hengelliseksi. :D Mutta haittaako se? Toivottavasti ei. Itseäni selkeästi rauhoittaa jo tästä kirjoittaminenkin. Syysilma on näes saanut mut miettimään nykytilannetta ja sitä, kuinka tähän kaikkeen voi suhtautua silloin, kun ei haluaisi koko tilanteessa ees olla.

Haluan alottaa kaiken puhtaalta pöydältä, raikkaan tuulen viedessä sen pahan ja mustan pois. Useimmille tulee syksyllä pesänrakennusvimma tai tarve vaihtaa sisustusta tai hiustyyliä tai ihan mitä vaan, mikä uudistaa. Minä oon alkanut jälleen kaivata kovasti ihan vaan tavallista elämää. Haravointia, puutarhajuttuja, takanlämmitystä, makkaranpaistoa nuotiolla tai pullantuoksuista sunnuntaipäivää. Tämä koti, missä nyt Ainon kanssa asumme, ei tunnu kodilta. Tämä on välipysäkki, paikka johon hetkeksi laskin laukkuni. Pian aion etsiä tälle tyttötiimille kodin! Paikan, jossa voi levätä sydänjuuria myöten. Paikan, jossa voi olla rauhassa tietäen, että minun ja lapseni on hyvä olla ja elää. Näin voin tarjota hänelleki parempaa -huolehtien ensin omasta hyvinvoinnistani. Se on se paras uus alku; parempi minä. Parempi tulevaisuus.

Ja sä oot kaunis, vaikket enää tunne niin, 

Ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin.

Hetken vielä nukkuu puoli maailmaa,

Hetki vielä, kirkas aamu aukeaa.

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää.

Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää.

Mut joku aamu, mä tiedän sen, 

Sä heräät huomaamaan

Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan.

--Mulla on niin paljon aihetta olla kiitollinen. Tiedän sen. :)

Maailma on värejä täynnä.

Ps. Tänään on mun nuoruuteni viiminen päivä. Huomisesta alkaen olen virallisesti aikuinen. Oh, my.