sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Arjen touhuja

Kesäkuu vaihtui melko kylmässä säässä, ilmeisesti koko maassa. Sinällään mua ei harmita yhtään, sillä itse kaipaan lämpöä vasta juhannuksena sekä heinäkuussa. Kaikki muut päivät saa olla tämmöstä alle kahtakymmentä. Eipähän kuumene asuntokaan liikoja.

Äitienpäivän pusu. 

Tässä keväällä ja kesän kynnyksellä me on Aino kans puuhailtu kotona kaikenlaista. Ainosta on kasvanu hoidonalotuksen myötä (ja tietty nyt muutenkin, kun ikää tulee) varsin iso tyttö. Palapelien teko onnistuu, askarteluihin haluaa osallistua ja tehdä ja toimia itse mahdollisimman paljon. Kesän alkaessa halusin muistaa Ainon hoitotätejä jotenkin, joten ostin saunahunajat heille ja Aino sai maalata sormin kortit. Oli niin hellyyttävää seurata, kuinka hän keskittyi maalaamaan jokaista korttia yksitellen. Aina yhden valmistuessa kysyin, kenelle seuraava kortti tehdään ja hän mietti hetken sanoen "mmm..." ja ilmoitti sitten hoitajan nimen. Kaikille hän piirsi erilaiset kuvat ja kuinka hän olevinaan myös omassa päässään teki jokaisesta erilaisen. Minun oma Picassoni.




Tuota palapeliä on nyt veivattu muutaman kerran. Ja aikalailla Aino palat osaaki laittaa paikalleen, joskin lauta on hieman vääntynyt keskeltä, joten palojen asettelussa joutuu käyttämään aika-ajoin hieman voimaa. Mua lähinnä ihmetyttää, missä vaiheessa hän on oppinut nuo taidot! Ystävän kanssa puhuin puhelimessa aiemmin illalla, kun Aino halusi minut "lattialle leikkimään". Siinä sitten minun katsoessani tyttö kokosi palapelin lähestulkoon kokonaan yksin. Enpä tiennyt tuota osaavan. Mutta siellä hoidossa ne kaikenlaista oppii. Vai-miten-se-nyt-oli.

Viimiset nelisen viikkoa kotona on ollut myös ahkerassa luvussa Egotripin kirja Aina matkalla jonnekin. (Yhtään ei ole aivopesun makua tässä touhussa.) Aino on nyt sitten keksinyt katsella siitä kuvia ja ihmetellä, kuinka hassuja ilmeitä ja juttuja tuleekaan niissä vastaan. Lemppariksi on muodostunut rumpali-Sampon kuva, missä hänellä on korvatulpat silmissä. Alla kuva näistä "hassuista silmistä". :) Kirja toki sisältää paljon Ihan Oikeaa Tietoa ja mielenkiintosia juttua bändin synnystä sekä matkan varrelta. Suosittelen tutustumaan!

Sampo-setä ja Hassut Silmät

Mulla itellä on ollut hirmusen paljon vaikeuksia päästä kunnolla rytmiin liikunnan ja ruokailun suhteen. Sallilla tulee käytyä viikottain, mutta ei niin paljon kotitreenia, ku haluaisin. Välillä tulee käytyä lenkillä, mutta mikäli haave kympin juoksemisesta syksyllä olis ees teoreettisesti mahdollista, pitäis lenkkejä tehdä myös viikottain. Ja useammin kuin kerran viikossa. Ja ruokavalion suhteen on niiiiin paljon vaikeuksia. Syön ihan liian vähän, ja se vähä mitä syön, on ihan väärää ruokaa. Niinpä lopputulos on se, että kaloreita kuluu, mutta laihtumista ja kiinteytymistä ei pääse tapahtumaan. Turhauttavaa, niin todella turhauttavaa.

Tällä viikolla kuitenki löysin taas uutta intoa ja haluja ja motivaatiota tähän touhuun. Toivotaan, että se jatkuisi pitkään. Ja että saisin myös kotiin ton rullan. Siihen jää koukkuun.



Erinomaista kesäkuuta ja alkavaa viikkoa kaikille! :)


keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Päivähoidon parasta antia

Nyt se on koettu! Nimittäin ensimmäinen kevätjuhla! Aiettä. Päivällä jo meinas itku tulla, kun ajattelin sen hetken koittavan. Ainon päiväkodissa kevätjuhla järjestettiin kevättempauksen muodossa. Kyseessä oli siis toiminnallinen ilta yhdessä lasten ja vanhempien kanssa. Alkuun lapset esittivät kaksi laulua, sen jälkeen jakaannuttiin eri pisteisiin. Ainoahan ei kummemmin huvittanut lauluun osallistua, mutta sielä se seiso rivissä muiden kanssa. Kyllä vaan lämmitti mieltä. Mun vauva jo noin iso tyttö.

Yhdessä toimintapisteessä tehtiin käpylehmät (Ainon oma oli lähinnä käpypossu. Myöhemmin näin muiden tekemiä, ja ne oli kyllä paljon enempi lehmän näkösiä. Aino teki siis kaikkein hienoimman possun!) Yhdessä pisteessä kuvasuunnistettiin, saippuakuplia sai puhallella toisaalla ja temppurataa selvittää keinujen ja likumäkien ympärillä.  

Paras piste oli kuitenkin jätskibaari.. Oli strösselit ja kaikki, ja Aino olis mielellään syöny enemmänki. ;) 


Sulo osallistui myös iltaan ja oli kiva nähdä heitä yhdessä leikkimässä ja touhaamassa. Tätä kuitenkin aika harvoin nykyään pääsen näkemään. Ja Ainolle lienee myös mukavaa, kun äiti ja isä yhdessä touhusivat ja oli mukavaa. Vettä sateli hiljalleen välillä, mutta lämpötila oli onneksi selvästi plussan puolella. Aiemmin päivällä vettähän tuli ihan kunnolla aika ajoin. Ilta oli siis kaikin puolin erittäin onnistunut! :)

Nyt viikko loppuun töissä ja hoidossa, sen jälkeen siirrytään kesähoitoon. Ainolla onneksi pysyy sama hoitopaikka, kaverit vain vähän vaihtuvat lomien alkamisen myötä. Myös itellä työnkuva muuttuu kesäkuuksi aika paljon. Lapsia ei ole kuin kourallinen, joten mun aika jatkossa menee pitkälti muuttopuuhissa. Meiän päiväkoti siirtyy väistötiloihin remontin alta elokuussa ja sitä ennen pitää pakata kamat kasaan. Heinäkuu me ollaan kiinni, joten työ täytyy tehä nyt. Blaah. Vihaan muuttamista. Voisin kuvitella, ettei se työn yhteydessä yhtään sen kivempaa ole. ..toisaalta nyt voin käyttää työpäiväni lelujen desinfiointiin, siivoiluun ja pakkailuun sekä samalla kuunnella lepposesti radiota ja jutella mukavia. Hihastanykimiset loppuu hetkeksi. Every cloud has a silverlining.


tiistai 19. toukokuuta 2015

Ovet -muistoja ja menetyksiä

"Kaikki aikanaan, ei voi muutakaan 
Ota kaikki vastaan, mitä tarjotaan. 
Ei voi muistoja pyyhkii kokonaan
Vaan hitaasti ja hiljaa opit luopumaan.
Elämä se näyttäytyy näin, 
Ovina joita sulkee,
Ovina joista kulkee eteenpäin 
Sä tulet luottamaan vielä moneen tarinaan 
Kerta toisen jälkeen aina uudestaan.
Kaikki aikanaan. 
Elämä se näyttäytyy näin 
Ovina joita sulkee, 
Ovina joista kulkee eteenpäin."

~Egotrippi~

Laulu, joka on pitänyt hengissä menneet viikot. On se aika loistavaa, että maailmassa on niinkin yksinkertainen asia kuin musiikki, jonka voimalla päivistä ja hetksistä selviää eteenpäin. 
Sulo on nyt sitten löytäny itelleen uuden. Tyttöystävän, uskaltanen sanoa. Kotonakin on käyty esittäytymässä ja viikonloppulomaa vietetty. Ja kaiken tämän jälkeen mun olo on ihan älyttömän hyvä, oikeastaan.  Kun eka kerran kysyttiin, haluaisinko hänet tavata, väänsi mahasta ja pahasti. Piti käydä sitä ennen jopa lenkillä, että sain pahimmat paniikit hikoiltua pois. Ja tapaaminen suju erittäin hyvin. Tämä ihminen on juuri niin täydellinen, kuin olin toivonutkin. Ei mitään sellaista pahinta painajaista, mikä myös on pyörinyt aika ajoin mielessä.. :D Isoimman helpotuksen teki ehkä se, että näin niin paljon itseäni hänessä. En tiiä, onko Sulo ihan samaa mieltä, mutta... Hän oli kuin paranneltu versio minusta. Ja eihän sellasta voi pahalla katsoa. Päinvastoin. Olin iloinen ja onnellinen siitä, että koin asian näin. Koska sehän tarkoittaa sitä, että myös minussa on ollut niitä oikeita asioita olemassa. Niitä, joiden takia ne yhteiset vuodet venähtivätkin niin useiksi. Ja sanokaa mitä sanotte, mutta näin minä sen haluan ajatella. Hän oli juuri sellainen, joka minä haluaisin olla; tilannetajun omaava, rauhallinen, ystävällinen, viehättävä, tavallinen. Ei mitään krumeluureja tai itsensä pönkittämistä, ei turhaa höpöttelyä tai tyhmiä vitsejä. Ihan vain olemalla länsä siinä hetkessä voi saavuttaa sellasen mukavan olotilan. Siihen minäkin haluan pyrkiä.
  
Sulollekin sanoin tämän tapaamisen jälkeen, että mulle tuli sellanen olo, että kuinka tämä nainen voi olla edelleen sinkku! Miten sellaista ihmistä ei jo joku ole löytänyt ja onnistunut pitämään?!
Mutta sitten senkin tajusin. (Vaikka jotkut ystäväni ovatkin ihmetelleet, kuinka pystyn näin ajattelmaankaan.)
Heidän oli määrä löytää toisensa. Ja tämä on minulle ihan ok. Ihmiset ovat elämässämme vain käymässä, aniharvat siihen tulevat jäädäkseen. Minä sain Sulon kanssa melkosen monta hyvää vuotta, nyt on seuraavan aika. Ja se minun "tätä olen etsinyt" tulee vielä. Siihenkin luotan. 

(Sulolle nyt vaan paineet siitä, että saa sen homman toimimaan. Oispa noloa, jos minä ihastuisin siihen ihmiseen enempi kuin hän. Ja itkisin iltaisin, kun ei siitä tullutkaan mitään.)

Mutta onneks elämässä on muutakin kuin vain muiden asioiden setviminen ja pähkäily. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, niin myös ..tittidii: Egotripille. Lauantaina oltiin ystävän kanssa Kauhajoella katsomassa Egojen keikkaa. Ja onneks oltiin! Paikallahan ei varmaan paljoa 40 henkeä enempää ollu väkeä, joten Mikin sanoin "yksityiskeikkahan siitä tuli". Meille se sopi vallan mainiosti. Keikka oli melko rokkipainotteinen, joten tanssia sai kyllä! Keikan jälkeen bändin porukka jäi vielä baarin puolelle juttelmaan fanien kanssa. Loppujen lopuksihan paikalla olivat bändiläiset sekä minä ja ystäväni (majoituimme samaisessa hotellissa). Jokin antoi mulle rohkeutta laulaa myös karaokea illan pikkutunneilla, ja Knipin paikallaolo ja lauluni kuunteleminen on ehkä parasta, mitä voi tapahtua. Olen siis täten karaokeurani huipulla, eikä mitään saavutettavaa enää ole! :D Ilta oli onnistunut, erittäin onnistunut.
Kesän keikkoja odotellessa.

#anunvuosi ;)


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Vappuloita


Vappua pääsin viettämään elämäni ensimmäistä kertaa toiminnan ytimeen, Helsinkiin. Matkustin torstaina Ainon kanssa junalla sinne, äiti ja isä oli asemalla vastassa. Äitillä on siis asunto Helsingissä opiskelujen takia, joten yöpaikkaa ei tarvinut (tytön kanssa matkustaessa) paljoa pähkäillä. Perjantaina lähdettiin sitten ilmapallojen ja serpentiinien kera Ullanlinnanmäelle katsomaan, mistä se kaikki vouhotus oikein tulee. Ja ihan syystä sielä tv-kamerat käy ja lähetystä lähetetään livenä Areenaa myöten. Kaikkein oudointa siinä juhlassa on kuitenkin ehkä se, että suuri osa juhlijoista on selkeästi vanhempaa väkeä. Ei tuo vappu (Helsingin päässä ainakaan) ole pelkästään opiskelijoiden juhlaa, vaan piknikateriat grillejä ja ruokapöytiä myöten ovat keski-ikäisten ihmisten ympäröimiä. Ja hienoa! Lisäksi paikalla oli tosi paljon kaikenmaailman myyntikojuja ja ilmaisnäytteitä jaeltiin Brazil-kahvista heliumpalloihin. Etukäteen ihmisiä oli ohjeistettu kieltämällä tuomasta paikalle saunoja, sohvaryhmiä tai puskutraktoreita.. :D



 
Kylmä tuuli hieman vähensi haluja jäädä alueelle pitemmäksi aikaa, mutta yks kuoharipullo käytiin tyhjentämässä. Aino sai puhallella ja ottaa kiinni saippuakuplia sekä maistella Taffelin uutuussipsejä. Hauska aamupäivä oli!

 Äitillä osuvasti mukit molemmissa käsissä. Nooh, mulla oli pullo.
 ;)
^^ Storyville. Satuttiin loistavaan aikaan päiväoluelle isän kanssa (ja vaihdon myötä myös äidin kanssa). Claes Andersson aloitteli yhdessä basistinsa kanssa iltapäivän ohjelmanumeroaan. Herttinen aika, kuinka mukavaa musiikkia soittivat! Parhaat asiat tulevat usein yllätyksenä ja suunnittelematta -niin tälläkin kertaa.

Illalla lähdettiin isän kanssa käymään kaupungilla. Pyörähettiin ensin Hard Rock Cafessa, sitte käveltiin hieman keskustan pikkukatuja ja päädyttiin Teerenpeliin Kampin viereen. Oi, kuinka tykkäsinkään paikasta! Mukavan rento sisustus, väki ei ollut pelkästään kakskymppistä ja juomavalikoima koostui oman nimikkopanimon tuotteista. Suosittelen lämpimästi tutustumaan! Ravintoloita on muutama, Lahdessa ja Helsingissä nyt ainakin. Ilta päätettin Teerenpeliä vastapäätä olleeseen Steam Hellsinki -nimiseen paikkaan (kiitos pikkuveljeni vinkkauksesta!). Kyseessä on maaliskuussa avattu uusi steampunk-henkinen teemaravintola, ensimmäinen laatuaan Suomessa. Ravintola on sisustettu 1800-luvun henkeen mm. höyrykoneiden, kassakoneiden ja kellokoneistojen muodossa. En osaa sitä paremmin selittää, se täytyy kokea. ;) Kaiuttimista kantautui ~1920-1950 -lukujen musiikkia, tai ainakin niitä mukailevia. Joten listahittejä 2000-luvulta on turha enempiä odotella. Onneksi. Ravintola on myös erikoistunut Gin-juomiin, joten niiden ystävien etenkin kannattaa paikalle eksyä. Itse join paikassa luultavimmin elämäni ensimmäisten GT:n, eikä se lainkaan ollut niin kamalaa, kuin joskus olen maistellut. Lisätietoa paikasta saat täältä.

Vapunvietto pitkän viikonlopun muodossa meni siis mitä parhaimmin! Rauhallista yhdessäoloa, aikaa vain olla ja tehdä juttuja yhdessä perheen kanssa. Aino oli koko viikonlopun parasta mahdollista seuraa, iloinen ja ihana oma itsensä. Kuinka siunattu sitä onkaan, kun on tuollaisen lapsen saanut. Ja tuollaiset vanhemmat. Pus!

Ps. Toukokuun alku toi tullessaan myös kaiken sen paniikin siitä, että "kesä on ihan kohta, en kestä! Niin paljon on vielä kesken." Töissä alkaa olla ihan kauhee kiirus kaikkien oheistoimintojen kanssa, kun en ole puoliakaan muistanut ennen tätä viikkoa.. Kolme viikkoa aikaa siis täyttää kasvunkansiot; laittaa valokuvat, kirjottaa retkistä, jumpista ja lauluista, ensimmäisiä hoitopäiviä unohtamatta. Huhhuh. 

Mutta onneksi Hetki on kaunis. 


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Huono bloggaaja

 Egotrippi. Elämäni rakkaus.  
(Onhan bändissä kuitenkin Maailman Paras Skele sekä Risto. Ja "Pasi".)


Kyllä täälä hengissä ollaan. Mun on vaan ollu ihan älyttömän vaikeeta saada itteeni tänne koneen ääreen kirjottamaan. Syitä on monia, mm. sairastelu, kiireet työn ja kodin yhdistämisessä sekä stressi. Stressi mistä? Jaa-a. Rahasta todennäkösesti, jos ihan suoraan sanon. Mutta kai nämä tästä vielä järjestyy. Joskus. ;) Yh-mutsin arki alkaa iskeä vähän kovalla kädellä, eikä kaikenmaailman keikkaretket helpota asiaa yhtään. Mutta pitäähän elämässä välillä itseäänkin hemmotella. Niinpä suuntasin Helsinkiin ja Espooseen elämäni rakkauden, Egotripin, levynjulkkarikeikalle. Ja onneksi suuntasin, oli MAHTAVA reissu! Keikka kesti kaks tuntia sisältäen valtavan määrän vanhoja ihania lauluja sekä koko levyllisen uutta musiikkia. Ja se uus musiikki on niin tavattoman hyvää!! Suosittelen tutustumaan. Siitä saa potkua päivään.
Reissulla ehti myös viettää aikaa kahden rakkaan ystävän kanssa, joten matka teki hyvää monellakin eri tasolla. 

Maanantaina se tavallinen arki kuitenkin näytti jälleen nurjan puolensa. Kuumeileva lapsi haettiin kesken hoitopäivän pois, ja loppuviikko vietettiinkin kotosalla parannellen flunssa. Kaiken huipuksi Ainolla oli sitten Pääsiäisenä 2-v. synttärit, jotka imivät minusta kaiken voiman. Juhlista kirjottelen toisella kertaa. Ihan pian, ihan varmasti.. Voimat lähtivät siinäkin mitassa, että maantai-iltana oksensin ja sen jälkeen kärsin kovia vatsakipuja kolme päivää. Tämän jälkeen Sulo sairastui mahatautiin, mutta onneksemme Aino säästyi. Tuon Egotrippi-reissun jälkeen on siis vietetty synttäreitä, pääsiäistä, sairastettu sekä kipuiltu. Nyt hiljalleen takas normiarkeen.

Ainon sairastelussa parasta oli se, että hän nukkui sylissä lähes koko illan tuona maanantaina. Tämmöistä ei ole tapahtunut sitten vauva-ajan. Onhan se ihanaa, kun saa olla toiselle se tärkein ja lohtu huonolla hetkellä.


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Elämä jatkuu

Ihan alkuun on pakko sanoa, että ärsyttää se Bloggerin kännykkäsovellus!! Mulla oli tähän mielestäni jo niin hyvä teksti kirjotettuna, mutta tallennusvaiheessa se sovellus jumitti ja kaikki parhaat palat katosi. Enkä tietenkään enää muista, mitä oon kirjottanu. Toivotaan, että joskus jatkossa ne asiat palais uudelleen mieleen. Tää juttu ei nyt enää tunnu miltään sen edellisen jälkeen.. ;)

Kun miettii elämää tasan vuosi taaksepäin, tuntuu ihan uskomattomalta, että olen näin onnellinen. Vielä sillon itkin iltasin paskaa oloani ja ihmettelin kirjeestä saamaani vastausta tähän tilanteeseen. En olis uskonut, että saisin itseni näin kasaan ja vieläpä ihan ilman uutta miesystävää -tai sitä vanhaa. Että tän olotilan voikin löytää ihan vaan itsestään. (Kyllä, tämä tuli vähän jopa yllätyksenä.) Tähän oli kuljettava pitkä matka. Ja toivois toki, että tän olis löytäny ja tajunnu jo sillon "edellisessä elämässä". Ehkä tilanne olis toinen. Ehkä olis pitänyt osata arvostaa omaa sisäistä hyvää oloa paljon aikaisemmin. Ei ottaa itseäänkään itsestäänselvyytenä. Mutta jossittelu on aivan turhaa. Sillä JOS oltais Sulon kans pysytty yhessä ja korjattu suhteemme, olis meidän yhdessäolokin nyt aivan erilaista kuin ennen. Joten paluuta entiseen ei missään nimessä olis tapahtunut. Eikä se tarkoitus missään vaiheessa ollutkaan.

Parasta tässä menneessä vuodessa on ehkä se, että mulla on edelleen ihan älytön usko rakkauteen. Mulla ei ole yhtään katkeruutta eikä pahaa mieltä sen suhteen, että joku on minun sydämeni rikkonut, vaan ymmärrän sen, että joskus niin vain käy. Samalla uskon, että se maata järisyttävä rakkaus vielä kohtaa minutkin uudelleen. Ja sitä odotan niin älyttömästi! Työkavereiden kanssa olenkin puhunut, että jotenkin sitä odottaa kauheesti aikaa, kun itsellä on suhde jo jonkin aikaa ollut. Että voi muistella taaksepäin sitä aikaa, kun kaikki vasta alkoi. Kertoa ihmisille "meidän tarinaa", nauttien samalla siitä tavallisesta arjesta tämän ihmisen rinnalla. Ikuinen romantikko siis olen. Ja niin äärettömän kiitollinen siitä, miten minut on rakennettu: uskon tähän kaikkeen vaaleanpunaiseen ja söpöön edelleen, vaikka toisinkin voisi olla. Tiedän, että monen muun ihmisen kohdalla elämä voisi tällä hetkellä olla todella rankkaa. Ja että katkeruudella on monta ihmiselämää pilattu. Mutta minun elämääni ei vaan ole. Ja se tunne on mahtava.  "Tiedän mitä oon ja mitä teen, ja jos sä sen näät, et pysty ohi menemään. Ja kaikki voi joskus rikkoutuu, mutta ainakin olin hetken ehjempi kuin moni muu." Son kuulkaa just näin.

Ainosta on kasvanu tässä vuoden aikana ihan mieletön tyyppi! Ei voi samaksi lapseksi uskoa häntäkään. Sanoja ja puhetta tulee koko ajan lisää, ymmärrys on kasvanu, leikit on alkanu olla ihan oikeita leikkejä sekä tyttö vaan naurelee ja nauttii olostaan ja seurastaan. Hetkiä toki tulee edelleen, että mietin mitä hemmettiä tässä on tapahtunu, mutta oikeastaan ne hetket on ihan älyttömän vähissä. Kaikkeen tottuu. Myös tuo lapsi tuntu tottuvan. Isin koti ja äitin koti on kaksi eri paikkaa, mutta molemmissa on hyvä ja turvallinen olla, eikä toisen perään tarvitse itkeä.

 
Oon ottanu tavoitteekseni lukea tässä kevään aikana edes yhden kirjan. Se tuntuu olevan nyt niin in. Käsiini sattui sattumien kautta Anna Perhon Anna palaa (v2011). Tämä kirja pitäis ihan kaikkien lukea! Huumori toimii muhun just eikä melkeen, jutut on lyhyitä ja ytimekkäitä, eikä mitään totuuksia pyöritellä turhia. Asiat siis sanotaan, kuten ne ovat. Ja mielestäni nämä asiat ovat juurikin niitä elämän totuuksia. Etenkin miesten (ja varsinkin parisuhteessa olevien) tulisi tämä lukea. Ehottomasti.

Tässä vielä odottelen Sulolta niitä lopullisia avioeropapereita, mutta ovat kyllä tulolla. Kuulemma vaan tarttee ne tulostaa ja molempien allekirjottaa. Sitte sitä onkin lopullisesti vapaa. Tai siis virallisesti. Voin sanoa aloittavani sen jälkeen puhtaalta pöydältä. Ja siihen pöydälle en alakaan kasata ihan mitä sattuu. Se pöytä täyttyy harkiten ja rauhassa. Tai ainakin mieluisilla asioilla, jossei niinkään harkiten.. 

Ps. Olen jopa käynyt elämäni ensimmäisillä sokkotreffeillä. Ne sujui hyvin, uskaltaudun kyllä uudestaankin. Hih.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ulkoilupäivä

Tänään kaupunki ja eräihmiset ja liikuntaihmiset ja muut järjesti ulkoilupäivän perheille. Paikalla oli mm. tikkupullan- ja makkaranpaistoa, hevos- ja poniajelua, napakelkkailua, pilkkimistä ja vpk-laiset esittelemässä palokunnan toimintaa sekä paljon muuta. Päivälle oli luvattu vähän kurjaa keliä lumisateen muodossa, mutta lopulta paikalla ollessamme paistoi välillä jopa aurinko! Erittäin onnistunut tapahtuma, ainakin näin ensikertalaisen silmin. Tapahtuma järjestetään ilmeisesti vuosittain, mutta aiemmin en ole paikalle eksynyt. Nytkin paikalla oli suurimmaksi osaksi lapsiperheitä sekä vanhempia pariskuntia, joten ei ihmekään, etten ole lähtenyt liikkeelle muina vuosina. Mutta tämä oli siis mukavaa! 






Jo vain hurahti viikonloppu tytön kanssa nopsasti kotosalla, kun lauantaina pyörähettiin kaupungilla pakkasmarkkinoilla ja vaalityötä ihastelemassa. Paikalle olikin saapunut useampi kansanedustajaehdokas. Ilmapalloja, lämmintä mehua ja keksejä meni runsaasti! :) Vaalihumu alkaa olla jo hyvässä vauhdissa!


Viikonlopun kruunasi visiitti tuulimyllyjä katsomaan. Ainosta on tullu iso fani, ja nyt parinkymmenen ajominuutin päässä on kokonainen puisto niitä! Kymmenkunta niitä tais pystyssä olla, kesään mennessä sen kai olis tarkoitus olla kaikkineen käytössä. Pakko myöntää, että vaikka en niin vakuuttunut tuulivoiman edistyksellisyydestä ja sen voimasta tulevaisuuden energialähteenä olekaan, on ne myllyt myös mun mieleen.. Ihan tulee lapsuus mieleen, kun Hollannissa muistan niitä nähneeni. Sinne pitänee Ainokin vielä joku kesä viedä.