keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Elämä jatkuu

Ihan alkuun on pakko sanoa, että ärsyttää se Bloggerin kännykkäsovellus!! Mulla oli tähän mielestäni jo niin hyvä teksti kirjotettuna, mutta tallennusvaiheessa se sovellus jumitti ja kaikki parhaat palat katosi. Enkä tietenkään enää muista, mitä oon kirjottanu. Toivotaan, että joskus jatkossa ne asiat palais uudelleen mieleen. Tää juttu ei nyt enää tunnu miltään sen edellisen jälkeen.. ;)

Kun miettii elämää tasan vuosi taaksepäin, tuntuu ihan uskomattomalta, että olen näin onnellinen. Vielä sillon itkin iltasin paskaa oloani ja ihmettelin kirjeestä saamaani vastausta tähän tilanteeseen. En olis uskonut, että saisin itseni näin kasaan ja vieläpä ihan ilman uutta miesystävää -tai sitä vanhaa. Että tän olotilan voikin löytää ihan vaan itsestään. (Kyllä, tämä tuli vähän jopa yllätyksenä.) Tähän oli kuljettava pitkä matka. Ja toivois toki, että tän olis löytäny ja tajunnu jo sillon "edellisessä elämässä". Ehkä tilanne olis toinen. Ehkä olis pitänyt osata arvostaa omaa sisäistä hyvää oloa paljon aikaisemmin. Ei ottaa itseäänkään itsestäänselvyytenä. Mutta jossittelu on aivan turhaa. Sillä JOS oltais Sulon kans pysytty yhessä ja korjattu suhteemme, olis meidän yhdessäolokin nyt aivan erilaista kuin ennen. Joten paluuta entiseen ei missään nimessä olis tapahtunut. Eikä se tarkoitus missään vaiheessa ollutkaan.

Parasta tässä menneessä vuodessa on ehkä se, että mulla on edelleen ihan älytön usko rakkauteen. Mulla ei ole yhtään katkeruutta eikä pahaa mieltä sen suhteen, että joku on minun sydämeni rikkonut, vaan ymmärrän sen, että joskus niin vain käy. Samalla uskon, että se maata järisyttävä rakkaus vielä kohtaa minutkin uudelleen. Ja sitä odotan niin älyttömästi! Työkavereiden kanssa olenkin puhunut, että jotenkin sitä odottaa kauheesti aikaa, kun itsellä on suhde jo jonkin aikaa ollut. Että voi muistella taaksepäin sitä aikaa, kun kaikki vasta alkoi. Kertoa ihmisille "meidän tarinaa", nauttien samalla siitä tavallisesta arjesta tämän ihmisen rinnalla. Ikuinen romantikko siis olen. Ja niin äärettömän kiitollinen siitä, miten minut on rakennettu: uskon tähän kaikkeen vaaleanpunaiseen ja söpöön edelleen, vaikka toisinkin voisi olla. Tiedän, että monen muun ihmisen kohdalla elämä voisi tällä hetkellä olla todella rankkaa. Ja että katkeruudella on monta ihmiselämää pilattu. Mutta minun elämääni ei vaan ole. Ja se tunne on mahtava.  "Tiedän mitä oon ja mitä teen, ja jos sä sen näät, et pysty ohi menemään. Ja kaikki voi joskus rikkoutuu, mutta ainakin olin hetken ehjempi kuin moni muu." Son kuulkaa just näin.

Ainosta on kasvanu tässä vuoden aikana ihan mieletön tyyppi! Ei voi samaksi lapseksi uskoa häntäkään. Sanoja ja puhetta tulee koko ajan lisää, ymmärrys on kasvanu, leikit on alkanu olla ihan oikeita leikkejä sekä tyttö vaan naurelee ja nauttii olostaan ja seurastaan. Hetkiä toki tulee edelleen, että mietin mitä hemmettiä tässä on tapahtunu, mutta oikeastaan ne hetket on ihan älyttömän vähissä. Kaikkeen tottuu. Myös tuo lapsi tuntu tottuvan. Isin koti ja äitin koti on kaksi eri paikkaa, mutta molemmissa on hyvä ja turvallinen olla, eikä toisen perään tarvitse itkeä.

 
Oon ottanu tavoitteekseni lukea tässä kevään aikana edes yhden kirjan. Se tuntuu olevan nyt niin in. Käsiini sattui sattumien kautta Anna Perhon Anna palaa (v2011). Tämä kirja pitäis ihan kaikkien lukea! Huumori toimii muhun just eikä melkeen, jutut on lyhyitä ja ytimekkäitä, eikä mitään totuuksia pyöritellä turhia. Asiat siis sanotaan, kuten ne ovat. Ja mielestäni nämä asiat ovat juurikin niitä elämän totuuksia. Etenkin miesten (ja varsinkin parisuhteessa olevien) tulisi tämä lukea. Ehottomasti.

Tässä vielä odottelen Sulolta niitä lopullisia avioeropapereita, mutta ovat kyllä tulolla. Kuulemma vaan tarttee ne tulostaa ja molempien allekirjottaa. Sitte sitä onkin lopullisesti vapaa. Tai siis virallisesti. Voin sanoa aloittavani sen jälkeen puhtaalta pöydältä. Ja siihen pöydälle en alakaan kasata ihan mitä sattuu. Se pöytä täyttyy harkiten ja rauhassa. Tai ainakin mieluisilla asioilla, jossei niinkään harkiten.. 

Ps. Olen jopa käynyt elämäni ensimmäisillä sokkotreffeillä. Ne sujui hyvin, uskaltaudun kyllä uudestaankin. Hih.