tiistai 30. joulukuuta 2014

Yhteenvetoa

Kuun viimisiä päiviä viedään. Ja näin ollen myös koko vuoden viimeisiä. Tätä vuotta taaksepäin katsoessani en voi uskoa, että aika on menny näin nopeeta. Se, mitä kaikkea tähän vuoteen on mahtunu, ei voi käsittää ilman, että lueskelee näitä blogitekstejä. Välillä tuntuu, että asumuserossa on oltu jo piiiitkä aika, toisinaan tuntuu että vastahan me erottiin. Hassua, kuinka aika muuttaa perspektiiviä ja haalentaa muistoja. Samaan aikaan tuntuu jotenkin oudolta se, että avioero astuu voimaan vasta helmikuussa. Että siihenkin on vielä vajaa kaks kuukautta aikaa. Että eikö me jo erottukaan? Ja siinä, missä vielä syksyllä olin välillä kovinkin syvissä vesissä, pelottaa hieman, mitä silloin helmikuulla tulee tapahtumaan. Että kuinka se eropaperi pudottaa mut, ja kuinka korkeelta. Kaiken kaikkiaan tää vuos on ollu kuitenki mun mielestä melko hyvä. Noinnniinku kaikki asiat huomioonottaen. Ainon kans on menny tosi hyvin, enkä saa tarpeekseni sen valloittavasta persoonasta! Aika ajoin tulee todella paha mieli siitä, mitä kaikkea tässä on tapahtunut ja mistä kaikesta oon joutunu luopumaan, mutta jotenki siihen tottuu. Tai paremminkin sanottuna, siihen sopeutuu. Ystävät on tullu entistä tärkeämmiksi, samoin perhe. Oon oppinu arvostamaan asioita ihan eri tavalla ja nauttimaan niistä hetkistä. Ja eipä tässä muuta tarvitakaan. Hyvä elämä on loppujen lopuks niin pienestä kiinni.

Ja mitä mun ja Sulon väleihin tulee, niin me ollaan uskoakseni tosi hyvissä väleissä. Hän tulee varmasti aina olemaan yks mun tärkeimmistä ystävistä, joka tuntee mut paremmin kuin moni. Ja jotenkin mulla on sellanen tunne, että en tahdo luopua siitä ystävyydestä. Ja vaikka tiiän, että moni ihmettelee (ja kyseenalaistaa), kuinka paljon me ollaan tekemisissä, niin se on kuitenkin vaan meidän kahden päätös. Ja jos tää tilanne on molemmille ok, niin miksi sitä muuttamaan. Hän saa mut aina hyvälle tuulelle ja osaa sanoa ne oikeat sanat, joten haluan pitää hänet elämässäni. Ja siinä vaiheessa, kun hän ilmoittaa mulle uudesta tyttöystävästä tms, niin sitten se tilanne katsotaan uusiksi. Varmasti tuntuu pahalta, mutta luulisin, että tän kuluneen vuoden jälkeen osaan suhtautua myös näihin asioihin entistä paremmin. Ja turhaan minä nyt murehin sellasta, mitä ei vielä ole ees tapahtunu. Elämä muuttuu koko ajan, tilanteet elää ja ihmiset siinä mukana.

Yks uudenvuodenlupaus mulla on. Ja se on sellanen, että ens vuosi tulee olemaan paras vuosi miesmuistiin! :D Ootan innolla tuota tammikuuta. Mulla on niin paljon henkisiä voimavaroja kerätty vuoden aikana, että en malta oottaa, kuinka mahtavaa tästä vielä tulee! ;) Asenne ratkaisee, se on tullu huomattua jo tähän päivään mennessä yllättävissäkin tilanteissa. Aion olla iloinen, onnellinen, vahva, määrätietoinen, ahkera, innostunut, hyvinvoiva. Ja paljon muuta. Ja mikäli välillä putoan pilveni reunalta, niin sekin on ok. Sille ei voi mitään. Mutta se, kuinka sieltä nousen takas ja kuinka näitä tippumisia ei tapahdu entiseen malliin, se tulee olemaan se muutos entiseen. Just wait and see!

Tässä alla vielä muutama kuva joululta. Parasta joulussa on se, että sen saa viettä perheen parissa. Aino sai leikkiä serkun kanssa, saatiin käydä perinteisellä aatonaaton lounaalla, vierailtiin mun isovanhempien luona Savossa ja käytiin sielä katsomassa kylän komeimpia jouluvaloja.. ;)

Huomenna me vietetään Ainon kans Uudenvuoden Vastaanottoa ja valetaan tinat ja herkutellaan. Loistopäivä ja -ilta tiedossa! :)

 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Thank God It's Christmas

Joka vuosi Queenin kappale, Thank God It's Christmas, sopii Jouluun. Joka vuosi syyt sille ovat vain hieman erilaiset. Kulunut vuosi on ollut elämäni vaikein ja haikein, mutta silti samaan aikaan onnellisin. Siinä missä ero on vienyt voimat ja välillä jopa uskon elämään, on tyttären kasvun seuraaminen ollut mitä mahtavinta. On päivittäin uskomatonta, että saan seurata läheltä pienen ihmislapsen kasvua ja kehitystä. Jo vain voi sitä ihmeeksi kutsua.

Nyt on kuitenkin se vuoden paras hetki. Se, kun ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin tätä yhdessäoloa ja rauhaa. Minulle Joulu (kyllä, kirjoitain sen isolla) on kuitenkin perheelle ja läheisille rauhoitettua aikaa. Hetkiä, joissa voimaa ja lepoa saa niin keho kuin mielikin. Ja siinä missä mm. tänään kiristeltiin välillä hermoja, kun (tällä kertaa) viisi aikuista yrittää sovittaa suunnitelmiaan ja aikataulujaa, on kuitenkin niin ihanaa, että juuri nämä ihmiset ovat se minun perheeni. Ilman heitä ei olisi minuakaan. 


 Ensimmäistä kertaa kuusenkoristelussa. Pakko laittaa tähän: #rakkaus.



 Äidin perinteinen tonttupöytä.

Joulu saa siis tulla. Ja olla. Ja edes muutaman päivän voin olla vain minä, omassa pienessä kuplassani. Ei avioeroja, ei rikkoutuneita perheitä tai muuttuneita elämäntilanteita. Vain tämä hetki, minä ja mun todellisuuteni. Loppujen lopuksi, niistä pienistä jutuistahan tämä elämä koostuu.


"Oh, my love, we've had our share of tears
Oh, my friend, we've had our hopes and fears
Oh, my friends, it's been a long hard year
But now it's Christmas
Yes it's Christmas
Thank God it's Christmas."

maanantai 15. joulukuuta 2014

Destination Christmas

Lontoo. Ah, tuo ihana, satumainen Lontoo. Päälimmäisenä mielessä on ne valtavat joulukoristeet isoimpien tavaratalojen seinillä, kauniit, vanhat yksityiskohdat rakennuksissa sekä luonnollisesti kohtaaminen Benin kanssa. Sitä kelloa vaan oli koko reissun odottanu --ja lopulta viimisenä iltana (?!) n. klo 19 mentiin Trafalgar Squaren läpi kävellen jokirantaan. Sitä ennen päivät kului niin, että kierreltiin kauppoja, käytiin British Museumissa, Hard Rock caféssa sekä Natural History Museumin luistinradalla katselemassa, kuinka englantilaiset nuoret (sekä turistit) ottivat haparoivia askeleitaan jäällä. Ja juu, askeleita nimenomaan. Teki mieli huudella siitä laidalta, että "Älä yritä kävellä! Liuúta vaan ja anna polvien joustaa!" Pubeissa ei käyty juuri ollenkaan, sillä jotenki se ilta vaan aina meni niin nopeesti, ettei aikaa kunnolliseen istumiseen ollu. Ja mulla oli paha taipumus joka pubin ovella sanoa "ei, tää ei tunnu oikeelta paikalta, pitäs olla jotenki erilainen paikka". Etsin koko reissun sitä täydellistä englantilaista pubia, jota ei tietenkään sitte tullu vastaan. Ei sillä, hyviä paikkoja ne meidän käymätkin pubit oli. Ja tarjosivat Grabbies-inkivääriolutta sekä mulled winea (hehkuviiniä?) lämmittämään. 

Kohokohta tais kuitenkin olla Hyde Parkiin rakennettu Winter Wonderland. Kyseessä oli eka kertaa pystytetty huvipuisto, josta löyty varmaan kolme vuoristorataa (tais kaikki olla isompia ku Suomen vuoristoradat), maailmanpyörä, karuselleja, kolmikerroksinen "vekkula", baaritiskejä, livemusiikkia, syömistä, käsityökojuja, lastenlaitteita, tarkkuusheittoa ym. ym. Ihan mieletön paikka siis! Ja mikä parasta, sisäänpääsy ilmainen

Ajattelin ensin kirjoittaa enemmänkin, mutta lienee parasta antaa kuvien puhua puolestaan. Ei tätä näkemättä ymmärrä kuitenkaan. Btw, kuvat ovat siskoni ottamia, joten ethän kopioi. :)


Selfridges. Määränpäänä Joulu. And it was splendid. 

^^British Museum oli hieno. Kovin montaa aluetta ei kierrelty, mutta nuo vähätkin teki vaikutuksen. Ja mua ihmetyttää edelleen se, että täälä maan päällä on tallustellu ihmisiä reilut 3500 vuotta sitten. Ja tehneet mm. tuollasia patsaita. Ja että ne on vielä säilynytkin!? Wou. #ihmeitä

Myös kallot ja luut oli mahtavia. Bones-fanina etenkin ne säväytti huomattavasti syvemmin, kuin olin ajatellut etukäteen. :D Maarit-sisko oli enemmän ihastunut Kello -huoneeseen. Nekin oli kyllä aika hienoja.

  ^^Oxford Streetin jouluvaloja. Ihan ku Tampereella. ;)

 ^^ Covent Garden ja kaupungin hienoin joulukuusi. Just tätä me tultiin katsomaan -joulua. <3 Ja kyllä vain kannatti. Samalla pääsin Jamie Oliverin ravintolaan syömään maailman parasta pizzaa, sillä se oli oikeesti ihan törkiän hyvää!

  ^^ Pieni joulupuoti. Täältä olis voinu ostaa oikeastaan ihan kaiken. Jos rakastaa joulua, rakastaa tämmöisiä putiikkeja.  

^^Natural History Museum tarjosi mielettömän hienon miljöön luistelulle.

 ^^Winter Wonderlandissa maistui lämmin ja mausteinen Mulled wine erityisen hyvältä.
 
 Tuola se on.. Ben, nimittäin. Ja ai, että, kun se sitten nurkan takaa paljastui. MAHTAVA!



"I feel it in my fingers, I feel it in my toes. Christmas is all around me, and so the feeling grows. It's written in the wind, it's everywhere I go. So if you really love Christmas, come on and let it snow." :)


lauantai 6. joulukuuta 2014

See you soon, London!

Rakkautta vain -elokuva ilmestyi muistaakseni v2003. Vähintäänkin siitä asti ollaan siskon kans haaveiltu joulu-Lontoosta. Vuodenaikana (kyllä, joulu on yksi vuodenaika) tämä on ehdottomasti paras. Tai ainakin paras näistä feikki-vuodenajoista. Kauniita valoja, iloista mieltä, hyvä tahtoa, kaunista musiikkia ja lämmintä tunnelmaa. Haaveena onkin ollut päästä näkemään ja kokemaan ne joulun parhaat puolet vähän eri mittasuhteessa. Näiden lomapäivien ohjelmassa on luistelua ulkojäällä keskellä kaupunkia, Winter Wonderlandissa seikkailua sekä perinteisesti pubeissa istumista. Mietin myös paturin tuoliin istahtamista tai kynsien lakkausta, mutta saa nähä, haluanko siihen kuitenkaan aikaani kuluttaa.

Olotila on tällä hetkellä jotain väsymyksen ja hämmennyksen sekaista. Edellisiltana vietin äiti-ystävieni kanssa pikkujouluja. Kaiken kaikkiaan ihan ihana ilta, joka huipentui siihen, että lähdin yhdeltä jo kotiin. Tiskasin astiat, kävin suihkussa ja menin nukkumaan. Oli niin ihanaa tajuta, että oli pienessä humalatilassa kerrankin tehnyt fiksun päätöksen lähteä ajoissa pois!

Mutta nyt. Autoradiossa pärähti soimaan hetkeen sopivat täydelliset soinnut, "London calling". Tätä hetkeä ei vaan voi tarpeeksi hehkuttaa!

After all, magic is in the air.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Mikä musta tulee isona?

KnowHow -postaus sai mut miettimään tosissani sitä, mitä se tulevaisuus noinniinku työn puolesta vois olla. Lapsena muistan haaveilleeni lastentarhanopettajan ammatista. Äidin ammatilla lienee jotain vaikutusta olleen, mutta muistan kyllä sen, kuinka vahva hoivavietti mulla on aina ollu. Jo pienestä asti siis tiesin päätyväni tekemään tätä työtä, mitä nyt teen. Mutta sinä välissä uskaltauduin myös kokeilemaan muuta. Yhden puolivuotta jopa opiskelin Jyväskylässä fysioterapiaa. Osasyy lopettamiselle oli varmasti koti-ikävä Sulon luokse, mutta osa minusta koki etenkin huonon ensimmäisen käytännönpätkän jälkeen, että se ala ei ollut minua varten. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, osaan nähdä asian ehkä vähän laajemmalla perspektiivillä ja se osa, joka lähti Sulon takia takaisin kotiin, toivoo, että olisin jäänyt. Se ammatti kuitenkin on niin paljon muutakin kuin vanhusten jalkojen venytystä. 

Ennen sosionomiopintojani kävin myös kulttuurituottajan pääsykokeissa ja pääsin kouluun. Siinä vaiheessa minulla oli kuitenkin päätös tehtävänä -lähteäkö alalle, joka kiinnostaa, mutta joka on täysin tuntematon vai vastaanottaa paikka koulusta, joka valmistaa minut ammattiin, josta olen lapesta asti haaveillut. Valitsin jälkimmäisen. Ja niinpä päädyin tähän. Voih, miks en lähtenyt kokeilemaan siipiäni?!

Nyt, äidiksi kasvaessani, kaipaan työltäni jotain muuta kuin mikä kotona työpäivän jälkeen odottaa. Lisäksi etenemismahdollisuudet päiväkotityössä ovat suhteellisen rajalliset, työn tuloksen näkee usein vasta piiiiitkän ajan päästä (eikä mahdollisesti edes itse sitä pääse todistamaan) ja alle 3-vuotiaiden ryhmässä työskennellessäni ovat toimintamallit ehkä nykyisen työnantajani ja itseni välillä hieman erilaiset. Ennen kuin sain Ainon, kuulin usein siitä, että ymmärrän asioita vasta sitten, kun minulla on omia lapsia. Nyt tässä on kuitenkin käynyt ehkä enemmän niin, että ne omat ajatukseni ja työskentelytapani ovat vain saaneet vahvistuksen. Että se minun tapani toimia onkin ehkä se tapa, jolla haluan myös jatkossa toimia. Enkä tiedä, onko se sitä, mitä minulta työssäni odotetaan. Ehkä. Ehkä ei.
Tulevaisuudessa näen itseni ammatissa, joka tuo elämään hieman haastetta, aikuisia ihmisiä, projekteja, vauhtia ja kauneutta. Mielenkiintoinen kombi, tiedän. Siksi pelottaakin, että 20-30 vuotta myöhemmin pyörittelen edelleen tätä samaa ongelmaa: Mikä minusta tulee isona?

Alat, jotka kiinnostavat ovat kauneusala, viestintä, media, floristiikka, kielet, hyvinvointi. Mitä tästä elämästä vielä tulee?! Haluaisin kuitenkin jossain vaiheessa ihan sitä työtäkin tehdä, enkä vain miettiä ja opiskella koko elinikääni.. Ja kun nyt olen jo 30-vuotias, olis ihan kivaa, jos pikkuhiljaa alkais se elämä näyttäytyä edes jollain lailla hallitulta.


Toivottavasti tuo sanoma joskus iskostuisi sisimpään. Että ei tarttis onnea ulkopuolelta etsiä.
Iloa joulunodotukseen!