perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ainahan se on mielessä.. loma.

Mennyt viikko oli niiiin rentouttava ja raskas samaan aikaan, että huhhuh! :D Ihanan Valencian ympäristö rentoutti, valvotut yöt ja viini ja olut rasitti. Tavallaan. :) Mukavaa oli! Nyt jälkikäteen oisin ehkä käyttäny vielä enempi aikaa kaupungilla, kaupoissa ja ympäristössä, mutta toisaalta se loma oli jälleen kerran just sellanen, ku sillä hetkellä tuntu hyvältä. Joten eikös se sillon ole onnistunu? Aina jälkikäteen on hyvä sanoa, että olis pitäy sitä ja tätä tehä. Mut aina voi palata takas. ;)

Raskasta oli myös se, että menomatkalla mulla meni 14h päästä perillä, palatessa 15h päästä Suomeen. Kotiin pääsin vasta nukutun yön jälkeen, matkustaessani vielä pienet 4h. Yhteensä näihin mahtu 1 junamatka, 5 lentoa, 4 bussia ja 2 taksikyytiä. Toki myös pari käveltyä kilometriä. Halpaa lystiä tuo matkustelu. ;) Mutta tässä vaiheessa voisin aivan hyvin tehä sen kaiken uudestaan, vaikka vielä eilen kentällä maatessani ajattelin "ei ikinä enää!!" :D Aika kultaa muistot. Ja lääke parantaa pääkivun. Ilman sitä kaikki on helpompaa.






Ehdottomasti parasta viikossa oli, maisemista ja kaikesta muusta mukavasta huolimatta, tapakset. Niin paljon ja niin hyviä (ja halpoja). Oli mahtava huomata, kuinka maut maistu sielä paremmilta, etenkin oikeanlaisen alkoholin kans nautittuna. Luulenpa, että omistamani Tapas-kirja pääsee nyttemmin ihan uudenlaiseen käyttöön. :) Se oli itseasiassa joululahja joidenkin vuosien takaa juurikin tältä samalta pariskunnalta, joiden luona nyt vierailin..hassua. Tapaksista sen verran, että mukavaa oli se, kuinka ne pikkusyötävät nous pöytään oli istumassa sitte pariskunta, iäkkäämmät ystävykset, lapsiperhe tai isompi seurue. Ruoka ja juoma vaan kuuluu yhteen. Piste.

Mahtavaa Valenciassa oli se, kuinka historia ja nykyhetki kulkee käsikädessä. Keskellä vanhaa kaupunkia (jossa siis pääasiallisesti oltiin) on mm. 1600-luvulta peräisin oleva vanha silkkimyymälä (vai-mikä-se-ny-oli), joka on erittäin hyvässä kunnossa. Jossen väärin muista, niin Euroopan parhaiten säilyneitä. Mahtavaa arkkitehtuuria ja ihanaa historiaa. Kadut on siistejä, niitä huolletaan tosi paljon, tai ainaki eniten käytössä olevia. Useat jalkakäytävät on peitetty marmorisilla laatoilla, joten myös niissä riittää ihasteltavaa. Pieniä yksityiskohtia paljon: graffiteja, laatoitettuja ovenpieliä, tarkkaan suunniteltuja ikkunanpieliä ja paljon muuta. Lähde katsomaan! :) Mahtuuhan joukkoon paljon sellaista, joista voi hyvin päätellä paljon Espanjan taloudellisesta tilanteesta, mutta löytyypä Suomestakin niitä paikkoja, joita ei esittelisi vierailleen. Tai paikkoja, joihin ei kiinnitä huomiota, mutta jotka eivät niitä ylpeydenaiheita ole. Mutta mitä niihin energiaansa käyttämään! Maailma on kauneutta pullollaan! :)

  
Tässä se silkkimyymälä. Appelsiinipuita sisäpihalla :)


Lämpöä riitti, vaikka itse rannalla ei käyty ku kerran. Ja sillonki vaan käveltiin varpaat vedessä, eikä maattu hiekalla. Tosin, eipä se niin ollu matkan tarkoituskaan. Olkapäät sai poltettua ihan muutenkin. ;) Käveltiin paljon, liikuttiin bussilla pitemmät matkat ja istuttiin iltaa pienissä tabernoissa tai muissa vastaavissa. Viimisenä iltana pääsin jopa kuuntelemaan aitoa flamenco-laulantaa. Vaikuttavaa, joskin laulutyyli ei ehkä aivan mun lemppareita ole. Tosin, siinä miljöössä se oli mitä parasta. Ei sinne poppi ois sopinukaan..  Ja mun rentouttavaa lomaa ajatellen myös silmälle mieluisia baarimikkoja oli riittämiin. Ah, arjen luksusta. ;) Muutenkin se espanjalainen tapa lähestyä vierasta tai tuttua ihmistä on mukavaa vaihtelua suomalaiseen, suht neutraaliin, tapaan. Jopa paluumatkalla lentokoneesta poistuessani (espanjalainen) stuertti toivotti hyvää päivänjatkoa koskemalla käsivarttani -suomalaiseen käyttäytymiseen se ei tahdo iskostua millään! Että ihan koski toiseen ihmiseen ilman sen kummempaa tuttavuutta?? Hullua? Ei minusta. Pelasti päiväni. :)
Ja koko matkan kruunasi se, kun kotikentällä hymyiltyäni eräälle sulosilmäiselle kanssamatkustajalle, hän toivotti minulle ääneen heipat -ja koski käsivarttani. Voi, miten voikaan jäädä hyvä mieli. :D Piste iin päälle. Ei, en usko, että hän oli täysin suomalainen (vaikka suomea kuuluikin puhuvan ystävälleen). Jotain etelä-eurooppalaista verta siinä täytyi olla..eikö?

Suurin kiitos kuitenkin minut majoittaneille ja matkaoppaina toimineille! Olette ihania ja rakkaita! <3

torstai 17. huhtikuuta 2014

Huumaa ja hurmiota

Otsikko saattaa antaa vähän turhanki onnellisen kuvan, mutta toisaalta ehkä se saa aikaan sen, että ajattelee asioita positiivisemmin. Eli siis, kun ajattelee asioita ihan "hirmu positiivisesti" ne tuppaa olemaan ees vähän positiivisempia. :) Hommahan toimii myös päinvastoin. Kun jokin asia tympii, sitä alkaa helposti velloa siinä kurjuudessa, jonka jälkeen se kurjuus saa aivan uudet (epätodelliset) mittasuhteet. Joten toivonmukaan tää nyt toimii. :D

A on oppinu kävelemään! Miettikää. Tai, konttaamalla se pääsääntösesti vielä liikkuu, mutta motivaatio siihen kävelyyn on ihan älytön! :) Kun ite jaksais jotain junnata kerrasta toiseen, ni elämässä saavuttais varmaan tosi paljon enemmän. Hauskaa on myös huomata, kuinka se jatkuvasti hommaa ittensä tilanteisiin, jotka on haastavia. Esim. kävelee vessan ovelle, jossa on pieni muutaman sentin korotus. Siinä se sitte yrittää päästä sinne ylös ja taas takasin alas, vaikka joka kerta se pyllähtääki. :D Toinen hauska on sellanen rottinkinen laatikko, jonka päälle sen on ihan pakko kiivetä. Siinä se sitte mahtuu just ja just kääntymään ympäri, hyvällä tuurilla jopa niin, ettei jalat putoa päältä pois välillä. Kauhuissaan se välillä on ja ähisee ja puhisee, mutta kunhan minä istun vieressä, se jaksaa ja jaksaa vääntää siinä. Uskomatonta sinnikkyyttä! Muistuttakaa mua tästä sitte, kun se sinnikkyys onkin suunnattuna johonkin ei-niin-mieluisaan teini-iässä..
Tästä mää nyt sit lähtisin..

Maagiset taikatossut, joilla ensimmäiset pitkät kävelypätkät mentiin.

Mieltä piristää hirmu paljon myös se, että tää kevät on jo näin pitkällä. Pääsiäinen on yks mun lempijuhlia vuodessa. Etenki tänä vuonna, kun ei kesään oikeasti oo enää pitkä matka! Mullapa on vielä vajaa viikon lomareissu tiedossa pian, ni Vappukin on täällä IHAN JUST! :D Kesän merkkejä on luonnolliseti luonnossa tapahtuvat, mutta myös ihmisten käyttäytymisessä tapahtuvat muutokset. Vastapäätä olevan ST1:n pihalla alkaa pyöriä enempi ja enempi porukkaa, trailereita ja katumaastureita pyörii harva se päivä tankilla, eikä terassille aina mahdu istumaan. Autoissa soi musiikit kovemmalla ku talviaikaan -ja ikävä kyllä myös vauhti nousee. Mutta yhtäkaikki, kesä lähestyy. Ah, autuutta.

 Ensimmäiset leskenlehdet :) Beauty in ugly.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Can I Be Happy For 100 Days?


Instagrammissa ajattelin ottaa osaa 100 Happy Days -haasteeseen. Olen vain tuskastellut sen kanssa, että pystynkö todella näkemään hyviä asioita päivittäin -ja vieläpä näyttämään ne. Valokuva on voimakas tapa näyttää ja kertoa asioita. Hyvä kuva ei kaipaa selittelyitä eikä turhia lauseita. Se puhuu puolestaan. Omat instagram-kuvat eivät nyt todellakaan tuollaisia huippukuvia ole, mutta toivon mukaan edes silloin tällöin onnistun vangitsemaan sen, mitä omalla sisimmälläni näen. Kuvat ovatkin itsessään varsin koukuttavia, ja instagrammin huono puoli (toisaalta myös juurikin se koukuttava, loistava puoli) on siinä, että kuvia ottaa yhä useammin ja useammin sekä kynnys julkaista kuva madaltuu kerta kerralta. Pelkäänkin, että tuon sadan päivän haasteen aikana minulle tulee vain tapa ladata "kuva kuin kuva", ikään kuin päästäkseni haasteessa eteenpäin. Pelkään, että en tosissani keskity miettimään asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi, enkä täten saa kaikkea sitä hyötyä irti, mitä haasteella olisi tarjota. Ymmärrättekö?

Parhaimmillaan se nimittäin antaisi varmasti aivan valtavasti. Opettaisi keskittymään positiivisiin, hyviin asioihin. Juuri niihin asioihin, mitkä sinä päivänä tekevät minut onnelliseksi. Auttaisi minua säilyttämään sen energian, jonka haluan saavuttaa elämässäni -ja jota olen jo paljon saavuttanutkin. :)

Viime päivinä olen lueskellut paljon Tommy Tabermannin runoja. Niissä oleva rakkaus ja kaiho on juuri sitä, mitä kaipaisin omalta parisuhteeltani. Niin, tai siis siltä mielikuvitussuhteelta. Tekstit ovat puhuttelevia, koukuttavia, todentuntuisia joskin samaan aikaan hyvinkin kaukaisia. Niissä huokuu se sadunomainen maailmankuva, jossa onnellisuus on päämäärä ja rakkaus matkustusväline. Hih, runnollista tuokin.. ;)

Heikkouden hetkenä houkuttelija kuiskaa: 
Se, joka ei tunne, ei myöskään kärsi.
Heikkouden hetkellä toista itsellesi,
silmät ummessa, jotta näkisit selvästi:
Se, joka ei uskalla kärsiä, 
ei myöskään uskalla rakastaa.

 ~Tommy Tabermann~


Lempparini, ainakin tällä hetkellä. Toivoisin, että tuo 100 Happy Days saisi aikaan sen, että uskaltaisin kärsiä. Uskaltaisin ottaa sen riskin, että ehkä elämä ei menekään, kuten toivoisin sen menevän. Sen sijaan luottaisin siihen, että elämäni menee, kuten sen on tarkoitus mennä. Sillä rakastaminen on mitä vahvinta ja rohkeinta, mitä tiedän.


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Ihmeellistä elämää

Elämään on kuulunut viime viikkojen aikana taas vaikka ja mitä. Ylämäkiä ja alamäkiä. Maalla vietetyn viikon huipensi se, että koiramme karkasi. Niin, se koira, joka oli miehelleni niin rakas ja tärkeä. Ja vieläpä se pääsi karkuun minun silmieni alla. Pidin sitä pihapiirissä vapaana, sillä sen sai houkuteltua takaisin aina makkaralla tai huutamalla "nakki!". Kyllä, se oli juurikin niin helppoa. :) Tällä kertaa nakit eivät riittäneetkään, vaan koira pääsi hajun perässä sen verta kauas, ettei enää ottanut huutojani kuuleviin korviinsa. Mitä sille tapahtui, ei tiedä kukaan. Siitä on nyt kolme viikkoa suunnilleen aikaa, eikä mitään havaintoja ole tullut. Uskomatonta. 

Koiran karkaaminen sattui siinäkin mielessä tosi huonoon väliin, että olin juuri viikon sen kanssa viettäneenä tottunut ajatukseen, että ehkä meistä sittenkin voisi tulla kavereita. Minulla ei tuohon koiraan ollut kovinkaan lämpimät välit johtuen ehkä raskaasta vauva-ajasta sekä siitä, ettei sitä koiraa koskaan oltu koulutettu ihan viimisen päälle. Nyt minulla kuitenkin oli jo positiivisempi ajatus sen suhteen, että haluaisin ehkä lähteä sen kanssa johonkin koulutukseen mukaan, mahdollisesti joskus jopa kokeilla agilityä. Se oli ollut haaveeni silloin koiran ottamisen hetkellä, mutta enpä koskaan ollut niin reipas siihen hommaan lähteäkseni.
Nyt oli siis uutta energiaa kehissä, mutta karma päätti puuttua peliin, eikä antanut minulle mahdollisuutta uuteen alkuun. Liekö tämä merkki myös muusta uuden alun menettämisestä, mene ja tiedä..

Nyt viikojen jälkeen olo on edelleen tosi epätodellinen. Valokuvia ja videoita katsoessani mieleni valtaa ihan älytön suru ja paha mieli. Varsinkin A alkoi olla kiintynyt siihen koiraan, ja osasimme jo kuvitella, kuinka muutaman vuoden päästä A menisi perässä ja leikkisi sen kanssa kuin parhaat kaverukset. Tämä alkoi näyttää minunkin silmissäni varsin mukavalta skenaariolta! Nyt A halailee pehmoleluja ja kaikkea pehmeää, sekä hihkuu koirille aina niitä nähdessään. Tyttö-parka.


Mieheni ei onneksi ole näyttänyt kovinkaan vihaiselta. Tai siis vihaiselta minulle siitä, mitä pääsi tapahtumaan. Surullinen hän tottakai on, sen huomaa. Omassa päässäni ehdin jo ajatella, että "No,niin. Tämä on se viimeinen niitti tähän eroon!" Silloin heti koiran karkaamisen jälkeen soitin mieheni paikalle, jonka jälkeen vietimme aika paljon aikaa yhdessä koiraa etsiessämme ja A:n hoitoja sovitellessamme. Se oli luontevaa ja mukavaa. Ja kotiin palatessa kirpaisi todellisuus taas niin kovalla kädellä.

Jotain hyvääkin viikkoihin on toki mahtunut, sillä A täytti viikko sitten 1 vuoden! Voi ei! Vauvani ei olekaan enää vauva. Askeleitakin on jo ottanut, joten kunhan lähtee kävelemään, ei enää vauvasta voi kyllä puhua.. Aaaah, surullista. :) Mutta silti olo on niin onnellinen. Minulla on 1-vuotias tytär. <3

Taidan kirjoittaa paremmista päivistä kokonaan uuden postauksen.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

TIETOKONE!

Mulla on tietokone. Siis ihan oikea tietokone, ei mikään tabletti. JIHUU! Ilon päivä! :D Nyt on kirjottaminen niin paljon kätevämpää, nopeampaa ym. ym. Kyllä voi pienet asiat piristää. Nyt vamaan tekstejäki tulee julkaistua huomattavasti enemmän, kun on nopeampaa käydä kirjottamassa ajatuksistaan. Ja luultavimmin myös kuvia tulee laitettua enempi. Ei oo enää niin tylsää tää teksti jatkossa, noin niinku ulkoasun puolesta ainakaan..

Ei mulla muuta tähän väliin. Viikonloppuna on varmaan viimeistään aikaa kirjotella. Sitte niitä tekstejä tuleeki varmaan ties kuin monta, ku päästän arkiston helmet ja muokattavaks jääneet ajatukset valloilleen. Sori. :)

Tänään(kin) oli kiva päivä. Kävely/juoksulenkki, ikkunanpesua, sauna ja jätski. Aurinkoki paisto. Kunnes A meni nukkumaan ja vaati mut lähes 1,5h vierelleen. Siinä meinas hajota pää. Ei hajonnu. Ja nyt A nukkuu, joten on taas oma ihana ittensä. Olisko kellään vaan antaa mulle tähän iltaan niitä 1,5h, joita odotin, ja joiden aikana mun piti kokeilla kesävaatteita, -kenkiä ja -takkeja Valencian reissua varten. Noh, testaan lauantaina.

Son moro.