keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ketterä-Kerttu

Viime päivät kotona on menny siihen, että A on ollu vuoroin syliin kiipeämässä, vuoroin joka paikkaan muualle. Ikää on nyt pian tuo 11kk ja meno on sen mukaista. Se nostelee jalkojaan tv-tason hyllylle, patteria vasten, lattialla seistessään pinnasängyn pinnojen väliin, lelukoppaan, kävelykärryyn... Joka paikkaan. Tai yrittää ainakin. :) Sulostahan se on. Ketteryyttä on kovastikin ja sen huomaa etenkin sillon, ku leikitään lattialla. Makoilen usein keskellä olohuoneen mattoa niin, että A pääsee kiipeilemään mun yli. Kova könyäminen käy koko ajan, tuntuu selkeesti tykkäävän siitä! 

Muutenkin tota fyysiikkaa on kiva seurata. Sitä, kuinka A käyttää kroppaansa ja kuinka erilaisia asentoja ja liikkumismuotoja sillä on. Kerran hän seiso hetken myös ilman tukea! Jeee! Vahinko tais olla, ja oli mainio ilme, ku hän ite huomas. :D Kävely käsistä kiinnipitäen on kans nyt parina päivänä ollu mukavaa! Selkeesti haluaa kävellä paikasta toiseen, ku ei pysähdyttäessä käy lainkaan istumaan. Harjotusta, harjotusta, ni kävelee 1-v päivänä ite. Ei mua kyllä haittaa, vaikkei kävelis.. Syöttötuoli on malliltaa hieman pyöreä, joten siinä mahtuu liikkumaan erinomaisesti! Usein leipää tms. napostellessaan hän istuuki niin, että toinen jalka on koukussa ja nojaa polvella laitaan samalla kun selkä nojaa taaksepäin, jolloin asento on hieman nojatuolimainen. Loistava asento! Voin vaan kuvitella sen vähän vanhempana sohvannurkkaan. :D Uutena on tullut nyt myös tuo lasten vakioasento, jossa peppu on sopivasti molempien jalkojen välissä, jalkojen ollessa taivutettuna taaksepäin polvista. Miten tuo onki niin vaikea selittää? Mut ymmärrätte varmaan. :) Ollapa ite vielä yhtä taipusa. Tai, kyllähän siihen asentoon pääsee, polviin vaan sattuu vanhalla jo niin paljon.. 

Kotona on vaan niin tosi kiva olla! N on ollu hoidossa pari viikkoa ja seki alkaa sujua paremmin. Hällä tulee vähemmän itkuja, on ilosempi ja tykkää leikkiä ja touhuta. Ruokaki maistuu paremmin, joten mua ei niin jännitä enää. :) Ajotukset ruokailujen ja päiväunien suhteen on edelleen menneet ihan nappiin, säilykööt niin jatkossakin. Musta vois tulla ihan täyspäivänen kotiäiti -kuka tekis mulle ne lapset? Tai, kyllä minä niitä teen, ku vaan isä löytyy.. ;)

Mää en edelleenkään saa tänne niitä kuvia. :( en tiiä, onko vika iPadissa, mutta liittäminen ei onnistu, jossei koko kuvia ees löydy. Hjälp mig!

perjantai 21. helmikuuta 2014

Ajatuksia erosta

Näin ystävän facebook-sivulla tänään niin ihanan mietelauseen, että haluan jakaa sen tännekin.      

One day someone is going to hug you so tight 
that all of your broken pieces will stick back together.

Olin tänään kattomassa (ah, niin ihanaa) lentopalloa. Paikallinen joukkue kylläkin hävis pelinsä ja putos näin astetta alempaan sarjaan, mutta kunhan pelaavat ens kaudellaki, ni mulle ei niin väliä. :) siellä istuessani mun tajuntaan iski taas uus syy sille, miks tää meidän ero on per-sees-tä. Nuorempana kävin paljon peleissä kesäsin ja kattelin, kuinka mun maailman söpöin (silloinen) poikaystäväni pelas pesistä. Vieressä oli usein naisia lastensa kans kannustamassa isiä kentällä, joka mun silmiin totta kai näytti niiiiin mukavalta. Minäki vielä joskus, aattelin. No, mies lopetti pelaamisen, ennen kuin A ehti saapua maailmaan, joten tällä hetkellä siihen ei olis ees mahollisuutta. Mutta tuolla lentopallopelissä se taas kerran tuli mieleen, että oispa ihana olla täällä oman lapsen kans ja opettaa se pienestä asti rakastamaan jotain niin paljon ku itekin -tai isänsä. Mutta nytpä sitä ei tapahdukaan. Toivonkin, että A löytäis intohimon edes johonkin elämässään. Toivottavasti isänsäkin löytää sen jostain, uudelleen. Siinä vaiheessa minä sitte joko oon mukana siinä tai en. Mutta on sillä välin vaan sopeuduttava ajatukseen, että ei ole luotu mua tähän maailmaan perheenäidiksi kentän reunalle. Ei, vaikka koko elämäni oon siitä haaveillu. Ja haaveillu etenki sen yhden kanssa. Jotenkin masentavaa tää touhu.

Ja taaaaas kerran kotiin ajellessani tulin niin surulliseksi. En ymmärrä sitä, että rakkaus vois noin vaan kadota siitä elämästä, jota on yhdessä suunniteltu ja toteutettu. Ja ei, me ei kuuluta siihen pariskuntatyyppiin, jossa minä naisena oon sanellu suunnitelmat ja toiveet ja sitten niitä on yhdessä noudatettu mieheltä kysymättä. Todellisuudessa minä oon meistä varmaan se, joka on tehny enemmän kompromisseja ja "uhrauksia". Mutta niistä en valita! Sainhan kuitenki ne 13 vuotta yhdessäoloa, joskin nyt neki kaikki tuntuu jotenki valheellisilta ja rikotuilta. Aivan niinku niitä ei olis ollukaan. Kuinka tässä nyt näin kävi? 

Blaaaah..! Voisin kirjottaa vaikka kuinka paljon tästä ymmärtämättömyydestä ja siitä, kuinka mulla olis ratkasut kaikkiin ongelmiin, jos mulle vaan annettais mahollisuus. Kuinka mun mielestä on todella epäreilua, että lakattiin yrittämästä tässä vaiheessa, kun ois ollu mahollisuus oikeasti tehä muutosta suhteeseen. Eron hetkellä tää tuntu todellakin oikealta vaihtoehdolta. Ja jotenkin se on sitä edelleen. Mutta muutos siihen on siinä, että nyt minä oon meistä se, joka oon ehtiny ja onnistunu jäsentämään ajatuksiani uudella tavalla sekä onnistunu ehkä löytämään jotain sellasta meidän avioliitosta, mikä on aiheuttanu niitä tunneongelmia aiemmin. Ja oon valmis niitä työstämään. Mut eipä yksin mitään liittoa pelasteta. Eikä ilman tahtoa.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Olympiaviikot

Aivan niinku alussa epäilinki, ei tää kirjottaminen onnistu kovinkaan tiheästi. Itteä se harmittaa vamasti enemmän, ku lukijoita -ainiin, eihän niitä lukijoita montaa taida vielä ollakaan. :D Joka tapauksessa haluaisin jakaa ajatuksiani useammin, mut katotaan, kuinka tää lähtee tästä rullaamaan. 

Nyt on ollu taas sellasta haipakkaa tää arki, että huhhuh! Olympiaviikot omassa arjessa! N alotti tosiaan hoidon. Ja A yrittää parhaansa mukaan kerätä multa huomiota tietenki just niinä hetkinä, kun N kaipaa omaa äitiään eniten, jolloin haluan luoda sitä turvaa N:lle mahdollisimman paljon. Ja sit poden huonoa omaatuntoa, kun "käännän selkäni" omalle lapselleni. Niin, ja ei kahden samanikäsen lapsen hoitaminen sillon, ku toinen ei ole oma, suju niinku toivois. Eihän tää sinällään paljoakaan oo muuttunu meiän normipäivistä, mutta siitä huolimatta muutoksia on paljon. Toistaseks on sujunu ruokailujen ja päikkäreiden ajottamiset ihan nappiin, mutta eipä tässä itelle jää juurikaan mitään aikaa. Aiemmin onnistuin kuitenki pitämään "lakisääteisen kahvi- ja ruokatunnin", mutta nyt niistä ei ole toivoakaan! Lisäks on alkanu tuntua, että mun huonona olevat jännetupit ranteissa ei tykkää tästä uudesta tilanteesta sitte yhtään! Välillä oon heränny yölläki siihen, että koko käsivartta kiskoo ja kinnaa ja kiristää. :( tylsää.

Mut onneks on kisastudiot auki yötäpäivää, lähestulkoon. :) Lisäks N toi tullessaan myös kaksostenrattaat, joten liikkuminen noiden kahden pötkylän kans onnistuu halutessani. Tällä hetkellä haluan ainoastaan maanantaisin, kun matkataan äiti-lapsi -kerhoon. Ja kyllä se onki ihanaa, se! Siis oikeesti! Muita äitejä, lapsia ja jonku toisen keittämää kahvia (parasta viikossa!) -what's not to like?
Lisäks kehuvat mua siellä ja pitävät lähestulkoon superihmisenä, kun otin hoitaakseni myös tuon toisen..kaikkihan sitä ny kehuja haluaa kuulla. ;)

Yksinelämisen riemua taas, kun rojahdan näiden N-päivien jälkeen sohvalle. Jalkoja ja hartioita särkee, tekis mieli mennä happihyppelylle yksin lähirantaan sekä ois juttuja, mitä kertoa. Nooh, kerronpa tänne, otan hieronnat kavereilta ja siskolta sekä käyn kävelyllä sitte, ku A on isällään. Elämä on valintoja, kompromisseja ja sopeutumista. Ja iloja ja naurua. Onneks niitä tulee pyytämättä ja huomaamatta. 

torstai 13. helmikuuta 2014

Tavoitteista ja suunnitelmista

Edellistä blogiani taisin pitää hurjat kaksi viikkoa. :D Ongelmaksi muodostui mm. kirjoittaminen tabletilla, tylsä ulkoasu sekä yleinen ärsyyntyminen. Aiheena ajattelin silloin pitää asumuseroani ja sen mukana tuomiaan haasteita, sekä toisaalta ajattelin päivitellä tilannetta sen suhteen, saanko miestäni takaisin. No, nyt on muuttunut ääni kellossa! Toki edelleen haluaisin palata yhteen mieheni kanssa, mutta kunnes hän on myös siihen halukas, ei mulla ole muuta vaihtoehtoa kuin elää elämääni tässä ja nyt. Turha odotella sellasta, jonka toteutumisesta ei ole takuita. Haaveilla kyllä voi. ;) 

Elämästä nauttimiseen kuuluu olennaisena osana myös terveelliset elämäntavat. Tietty -mikäpä blogi EI kertoisi aiheesta.. :D no, ne kun ovat olennainen osa tätä elämää. Tai, ainakin pitäis olla.. Alkuvuoden muuton jälkeen mulla on ollut ongelmana se, että yksinoleminen antaa mulle täydet vapaudet olla ja syödä just niinku huvittaa. Ja se on tarkottanu useampaa litraa jäätelöä, leipää  jogurttia ja paria pizzaa. Eikä liikunnalla ole juurikaan ollut sijaa mun elämässä viime kuukausina. Nyt on kuitenki toinen ääni kellossa! Mulla on nimittäin hirvittävä motivaatio liikkua, jumpata illalla kotona, kun A nukkuu, käydä päivisin lenkillä, kun on valosaa, sekä jopa jättää makeat pois. Huikeeta! Tää innostus pitäs vaan jaksaa säilyttää koko kevään niin, että viimeistään kesän alussa mun mies huomais, kuinka seksikäs vaimo sillä vois olla -jos se vaan haluais.. ;) 

Mulle tuli lisähommia arkeen, kun kaverin lapsi tuli hoitoon. N on mulla hoidossa niin kauan, että saa kaupungilta päivähoitopaikan. Mahollisesti koko kevään. Jännää, kun voi leikkiä, että talossa ois kaksoset! Päivisin ei tokikaan nyt samalla tavalla pääse liikkumaan, varsinki, jos unirytmit on lapsilla erit. Mutta tarkoitus kuitenki on, että ainaki yhtenä päivänä viikossa pääsisin molempien kans lähtemään kaupungille MLL:n äiti-lapsi -ryhmään. 

Kevättalven suunnitelmat on siis kutakuinkin hetkestä nauttiminen, arjen pieniin ilohin hurahtaminen sekä oman positiivisemman minän esiinkaivaminen! Se on siellä jossain..on ainaki ennen ollut. Tän kiukkusen kotiäidin tilalle on aika päivittää muodollisesti pätevä, onnellinen äiti!

Voisko joku kertoa, kuinka tänne saa kuvia?! Mie en tajuu.

|Saanu

tiistai 11. helmikuuta 2014

Uuden opettelua..

Uuden blogin aloittaminen ei kenellekään ole varmaan helppoa. Jostain syystä tämä tökkii nyt vaan ihan älyttömästi.. :D aivan ku en ois koskaan konetta käyttänyt, saati sitte tehnyt vastaavanlaista hommaa. Jonkun verran koneella olleena luulin, että tämä olis helpompaa, mutta sanasto ja ulkoasun hallinta onkin ihan hepreaa! Apua.. Ehkä se tästä, kuhan jaksan testailla. Tsemppiä mulle! :)