tiistai 2. joulukuuta 2014

Mikä musta tulee isona?

KnowHow -postaus sai mut miettimään tosissani sitä, mitä se tulevaisuus noinniinku työn puolesta vois olla. Lapsena muistan haaveilleeni lastentarhanopettajan ammatista. Äidin ammatilla lienee jotain vaikutusta olleen, mutta muistan kyllä sen, kuinka vahva hoivavietti mulla on aina ollu. Jo pienestä asti siis tiesin päätyväni tekemään tätä työtä, mitä nyt teen. Mutta sinä välissä uskaltauduin myös kokeilemaan muuta. Yhden puolivuotta jopa opiskelin Jyväskylässä fysioterapiaa. Osasyy lopettamiselle oli varmasti koti-ikävä Sulon luokse, mutta osa minusta koki etenkin huonon ensimmäisen käytännönpätkän jälkeen, että se ala ei ollut minua varten. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, osaan nähdä asian ehkä vähän laajemmalla perspektiivillä ja se osa, joka lähti Sulon takia takaisin kotiin, toivoo, että olisin jäänyt. Se ammatti kuitenkin on niin paljon muutakin kuin vanhusten jalkojen venytystä. 

Ennen sosionomiopintojani kävin myös kulttuurituottajan pääsykokeissa ja pääsin kouluun. Siinä vaiheessa minulla oli kuitenkin päätös tehtävänä -lähteäkö alalle, joka kiinnostaa, mutta joka on täysin tuntematon vai vastaanottaa paikka koulusta, joka valmistaa minut ammattiin, josta olen lapesta asti haaveillut. Valitsin jälkimmäisen. Ja niinpä päädyin tähän. Voih, miks en lähtenyt kokeilemaan siipiäni?!

Nyt, äidiksi kasvaessani, kaipaan työltäni jotain muuta kuin mikä kotona työpäivän jälkeen odottaa. Lisäksi etenemismahdollisuudet päiväkotityössä ovat suhteellisen rajalliset, työn tuloksen näkee usein vasta piiiiitkän ajan päästä (eikä mahdollisesti edes itse sitä pääse todistamaan) ja alle 3-vuotiaiden ryhmässä työskennellessäni ovat toimintamallit ehkä nykyisen työnantajani ja itseni välillä hieman erilaiset. Ennen kuin sain Ainon, kuulin usein siitä, että ymmärrän asioita vasta sitten, kun minulla on omia lapsia. Nyt tässä on kuitenkin käynyt ehkä enemmän niin, että ne omat ajatukseni ja työskentelytapani ovat vain saaneet vahvistuksen. Että se minun tapani toimia onkin ehkä se tapa, jolla haluan myös jatkossa toimia. Enkä tiedä, onko se sitä, mitä minulta työssäni odotetaan. Ehkä. Ehkä ei.
Tulevaisuudessa näen itseni ammatissa, joka tuo elämään hieman haastetta, aikuisia ihmisiä, projekteja, vauhtia ja kauneutta. Mielenkiintoinen kombi, tiedän. Siksi pelottaakin, että 20-30 vuotta myöhemmin pyörittelen edelleen tätä samaa ongelmaa: Mikä minusta tulee isona?

Alat, jotka kiinnostavat ovat kauneusala, viestintä, media, floristiikka, kielet, hyvinvointi. Mitä tästä elämästä vielä tulee?! Haluaisin kuitenkin jossain vaiheessa ihan sitä työtäkin tehdä, enkä vain miettiä ja opiskella koko elinikääni.. Ja kun nyt olen jo 30-vuotias, olis ihan kivaa, jos pikkuhiljaa alkais se elämä näyttäytyä edes jollain lailla hallitulta.


Toivottavasti tuo sanoma joskus iskostuisi sisimpään. Että ei tarttis onnea ulkopuolelta etsiä.
Iloa joulunodotukseen! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti