lauantai 3. tammikuuta 2015

#AnunVuosi

#AnunVuosi tulee olemaan paras vuosi aikoihin. Siinä keskitytään hyvinvointiin, onneen ja iloon. Ei murehita turhista ja olemattomista. Keskitytään sisäiseen rauhaan. Ehkä myös tutustun uusiin ihmisiin, ehkä pääsen treffeille.. ;) Ja aika hyvin vuosi on lähteny käyntiinkin. Vuodenvaihde meni kotosalla Ainon kanssa. Minä kävin saunassa, katoin telkkaria ja ihailin ilotulituksia ikkunasta (jotka onneks näkyi, ainaki jotenkuten!) sekä herkuttelin voileipäkekseillä ja juustoilla. Puolenyön aikaan kävin toivottamassa hyvät vuodet Ainolle, joka autuaan tietämättömänä nukkui paukuttelujen läpi. Mieli oli korkealla, vaikka tiedostikin sen, että samaan aikaan vuosi sitten oli riisuttu sormukset sormesta ja vuosi erillään oli virallisesti alkamaisillaan. Mutta se oli vuosi sitten. Käsittämätöntä, kuinka aika on suorastaan juossut.

Joskin parhaillaan meinaan kuolla tylsyyteen, kun oon yksin kotona koko pitkän viikonlopun aina tiistaihin asti. Aikaa ois nyt tehä vaikka ja mitä, mutta minä vaan en tiiä. En tiiä, mikä tässä nyt on niin tylsää ja mahotonta. Ja miksen vaan tee jotain. Ongelma on myös se, että täällä ei oo ketään kaveria! Oikeesti. Mulla niitä kuitenki pitäs olla ihan useampikin, mutta tällä hetkellä kenestäkään ei oo seuraksi. En tajua missä kaikki on. Ja kun ulkona on aivan susi keli, ei sinnekään tee mieli lähtiä. Kaiken huipuks on sellanen olo, että olisin kipee. Keuhkoihin sattuu kun yskii, limaa irtoaa, kurkkua särkee ja paleltaa. Hetkinen. Tänhän piti olla hyvä startti vuodelle! Mitä minä tässä nyt valittelen taas?! Huoh.

Aiemmin viikolla päivitin blogin ulkoasua. Oon yrittäny tuota kuvaa saada esille alusta asti, mutta joku mun ymmärryksessä on vaan menny ihan ohi. Mutta nyt se on siinä. Ei ihan sitä, mitä ajattelin alunperin, mutta kuten ystäväni sen sanoi: hyvä puoli on siinä, että sen voi aina halutessaan muuttaa.

Nyt taidan könytä takas sohvannurkkaan peiton alle ja jatkan Kaameat pomot -elokuvan katsomista. Kuka tietää, vaikka illalla hipsisin katsomaan sen jatko-osan. Onhan elokuvateatteri näppärästi O'malleysia vastapäätä. ;)

Erinomaista, lämpöistä, halauksien täyttämää ja musiikin värittämää vuotta 2015!  ^^


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti